lauantai 15. lokakuuta 2016

Leipomuksia

Kesä meni Helsingissä töitä tehdessä, kaupunkiin tutustuessa ja treenatessa. Lankoja ja puikkoja oli kyllä mukana, mutta kuten opinnäytetyökin, myös käsityöt jäivät hetkeksi sivuun. Jotain pientä puikoilla oli, mutta ne pienetkin projektit veivät yllättävän kauan aikaa. Noh, nyt on opinnäytetyö onneksi hyvällä mallilla ja käsityötkin ovat maistuneet taas eri tavalla. Tosin joudun sanomaan heipat parhaalle paikalle neuloa, nimittäin luennoille, koska kaikki luennot alkavat olla pikku hiljaa istuttu ja valmistuminen häämöttää lähempänä kuin uskonkaan!

Viime aikoina on tullut myös leivottua. Meillä oli koulun alkaessa luokkakavereiden kanssa yhteinen saunailta nyyttäri periaatteella ja minä tietysti heti ajattelin, että haluan leipoa sinne jotain. Päädyin suolaiseen piirakkaan, johon pyysin ohjeen poikaystävän äidiltä, joka oli löytänyt ohjeen ilta-sanomien sivuilta. Kyseessä oli maukas tomaattipiirakka, joka oli ennen kaikkea helppo tehdä. Ja mikä parasta, se maistui silti todella hyvältä! Olenkin tehnyt tätä piirakkaa jo toistamiseen kotona ja se hävisi jääkaapista melko nopeasti kahteen pekkaan :)


Sain hyvä syyn leipoa kakkuakin pitkästä aikaa kun poikaystävän isä tuli pistäytymään Tampereella ja kutsuttiin hänet tietenkin meille kahville. Tein uudestaan appelsiini-valkosuklaajuustokakun, joka tuli pari kertaa tehtyä muualle vietäväksi viime keväänä ja tästä syystä poikaystäväni ei ollut saanut maistaa ollenkaan tätä herkullista kakkua. Nyt oli siis sen aika ja jaksoin tällä kertaa panostaa niinkin paljon että tein koristeeksi ohjeen mukaan pitsirullia. Ja voi sitä ylpeyden määrää kun ne onnistuivat ensi yrittämällä (vaikkei ne ihan ympyröitä olletkaan :D)! Kiilteenkin sain ensimmäistä kertaa onnistumaan täydellisesti.


Semmoisia herkkuja tällä kertaa. Seuraavalla kerralla onkin jo taas neulomuksia esiteltäväksi! :)

-Janita

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti