sunnuntai 20. maaliskuuta 2016

Pääsiäiskeksit

Oltiin pääsiäisen suhteen ajoissa ja leivottiin jo viikko sitten pääsiäiskeksejä. Lidlistä saatavasta Liedellä-lehdestä löytyi yksi ohje, jota halusin kokeilla ja se oli lusikkaleivät. Ohje oli melko yksinkertainen eikä mitään tarvinnut edes vatkata. Keksit muotoiltiin teelusikalla muotoonsa ja paistettiin uunissa. Paistamisen jälkeen laitoin yhden keksin tasaiselle puolelle suklaalevitettä ja laitoin toisen keksin päälle. Kokeilin koristella vielä keksejä vesi-tomusokeriseoksella, johon lisäsin tipan punaista elintarvikeväriä. Mielestäni keksit kuitenkin näyttivät paremmilta ilman koristelua.


Kekseistä tuli melkoisen makeita ja voi maistui niissä voimakkaasti. Ensi kerralla voisi siis voin määrää hieman vähentää. Toisaalta makeus oli hyvä puoli, koska ei tehny mieli syödä kuin yksi keksi kerrallaan ja keksejä riitti pitkälle viikkoon. Tämän ohjeen otan kyllä talteen!

Viime kesänä pakastettuja marjoja olen käyttänyt harkiten, mutta nyt kesän jo taas lähestyessä uskaltaa marjojakin käyttää hieman rohkeammin kun tietää, että kohta saa uusia pakkaseen. Niimpä leivottiin herkullista mustikkapiirakkaa parisen viikkoa sitten. Itsetehty mustikkapiirakka vaniljajäätelön kera on ehdottomasti yksi lemppari leipomuksiani! Piirakka hävisikin melkoisen nopeasti kahden ihmisen voimin, mutta onneksi mustikoita on vielä useampi pussi pakkasessa :)


Tällä hetkellä teen opiskeluissani työharjoittelua, mikä vie kyllä kaikki voimat arkisin. Niimpä neulomiselle ei jää töiden jälkeen kamalasti aikaa eikä energiaa. Onneksi viikonloppuisin jaksaa kuitenkin touhuta ja juurikin leipominen sopii oivasti viikonloppujen toimintoihin. Nyt onkin aika toivottaa hyvää pääsiäistä ja mennä valmistautumaan taas uuteen viikkoon!

-Janita

sunnuntai 13. maaliskuuta 2016

Joulukalenterisukat ja so sweet socks

Joulukuussa en ehtinyt mukaan joulukalenterisukkien tekoon, mutta mallin nähtyäni sukat tulivat ehdottomasti to do -listalleni. Ne olivatkin ensimmäisenä jonossa sukiksi, jotka teen ihan itselleni. Ensimmäinen sukista valmistui jo helmikuun alkupuolella ja toisen sain valmiiksi tällä viikolla. Tarkoituksena oli taasen kerran käyttää jämälankoja, mutta osaatte varmaan kertomattakin arvata miten siinä kävi...


Lankoina näissä 7 veljestä luonnonvalkoinen ja raita. En jaksanut täsmätä raitoja, mutta mielestäni se sopii näihin sukkiin ilmankin. Omasta mielestäni näistä tuli niin hienot, että saa nähdä milloin raaskin ottaa nämä käyttöön!

Toinen Niina Laitisen suunnittelema sukkamalli, jonka halusin tehdä oli nimeltään So Sweet Socks. Syyslomalla ostin näihin jo kivan värisen nalle taika -langan ja helmikuun aikana neuloin sukat luennoilla/kotona. Malli tuo kivaa vaihtelua perussukkaan eikä ole kauhean työläs kun kantapään jälkeen sukka on vain sileää neuletta.


Edelliset nallen taika-langasta tekemäni sukat ovatkin olleet niin kovassa käytössä kotona, että nämä sukat tulivat tarpeeseen! :)

-Janita

torstai 3. maaliskuuta 2016

Pipoja!

Talven mittaan on tullut sekä neulottua että ommeltua pipoja tasaiseen tahtiin. Lähinnä olen tehtaillut pipoja itselleni ja poikaystävälle, mutta myös siskon tyttö halusi neulotun pipon, joten minähän tein. Tähän siskon tytön pipoon otin mallia piposta, jollainen heillä jo oli. Lankana Nalle taika ja koon 3 pyöröpuikot olivat käytössä. Tupsutkin tein kun se oli toiveena.


Alkuun pelkäsin, että tuliko piposta liian pieni, koska tarkoituksena on tosiaan taittaa tuo resori, mutta onnekseni se oli sopiva!

Uudeksi vuodeksi sopivasti paukkupakkasille ompelin meille molemmille mustasta paksusta trikoosta pipot pienellä koristeella. Itselleni tein rusetin, joka harmillisesti jäi hieman liian ylös, mutta ei se onneksi käyttöä haittaa. Rusetti tekee piposta kivan tyttömäisen ja on aika helppo tehdä. Ompelin rusetin tällä ohjeella.



Löysin myös vahingossa Soppaa ja silmukoita blogista kivan ohjeen neulotulle raitapipolle. Lankamaailmasta löysin ihanan pehmoista Gjestalin Emilie lankaa edullisesti ja päätin kokeilla tehdä niistä tuon raitapipon. Ja siitähän tuli todella kiva! Itse asiassa niin kiva, että seuraavalla kerralla kun kävin lankamaailmassa, kotiutin neljä kerää tuota samaista lankaa. Toisen pipon tein taas poikaystävälle ja vielä pari kerää odottaa varastossa. Tämä on paksuudeltaan oiva pipo kevyille pakkasille.


Pipoja on itse asiassa laatikossa jo niin paljon, etten ole kaikkia ehtinyt tänä talvena edes käyttää. Onneksi tässä on vielä aikaa! :)

-Janita